Kerhokilpailut

Moottoripyöräilyn tuki ry (mp-tuki) järjestää kaudella 2017 neljä kerhokilpailua.

Botniaring sunnuntai 30.4

Alastaro lauantai 10.6 Liput tästä 

Kemora 24.6 lauantai JUHANNUS kisat ( selviää lähempänä)

Alastaro perjantai 15.9

Kerhokilpailuista

Moottoripyöräilyn tuki ry järjestää ajoharjoittelutapahtumiensa yhteydessä kerhokilpailuita.

Kerhokilpailut on tarkoitettu matalan kynnyksen harjoittelukilpailuiksi joissa voidaan tutustua kilpailemiseen. Kerhokisoihin ovat tervetulleita kaikki kuljettajat joilla moottoripyörän käsittely on sillä tasolla, että ratakierrokset pystyy ajamaan turvallisesti.

Kerhokilpailuun (jäsenten väliseen kilpailuun) voivat ottaa osaa ne henkilöt, jotka kerho on hyväksynyt jäsenekseen ja jotka ovat suorittaneet kerhon jäsenmaksun. Jäseneksi liittyminen onnistuu tämän linkin: http://www.mp-tuki.com/kauppa/ kautta.

Kerhokilpailussamme ei järjestetä varsinaisia aika-ajoja vaan jokainen ilmoittaa omantuntonsa mukaan kierrosaikansa. Kierrosajaksi kannattaa antaa vaikkapa kyseisen päivän tai lähiaikojen paras kierrosaika kyseiseltä radalta. Tällöin kuskit saadaan järjestettyä ruudukkoon vauhtitasonsa mukaan. Kerhokilpailussa ei jaeta palkintoja. Ajanottoa ei myöskään järjestetä eikä tuloksia julkaista. Kerhokisassa ajetaan 8-12 kierrosta sen mukaan mitä kuskit kuljettajakokouksessa äänten enemmistöllä kulloinkin päättävät.

Turvallisuuteen liittyvissä asioissa kerhokilpailussa noudatetaan samoja sääntöjä mitä ”oikeissakin” kilpailuissa. Pyöriä ei kuitenkaan tarvitse numeroida, kuljettajalla ei tarvitse olla lisenssiä jne.
Kerhokilpailussa voi siis käydä muodollista korvausta vastaan kokeilemassa miltä kilpaileminen tuntuu ja jos sitten kisakärpänen puree, voi siirtyä oikeiden kilpailuiden pariin.

Kerhokilpailua voi käyttää myös kuljettajakokeen näytön suorittamiseen.

Kilpailuiden ajankohdista ym. tiedotetaan aina erikseen kunkin tapahtuman yhteydessä. Kauden 2017 ensimmäinen kerhokisa järjestetään Botniaringillä sunnuntaina 30.4. Kerhokisaan voi ilmoittautua joko ennakkoon tai paikan päällä, ennakkoilmoittautuminen edullisempi (29/50 €).

jos haluat nostaa adrenaliinia ja tuntea kilpa-ajon tuoman fiiliksen osallistu kerhokilpailuihin.

Kilpailusta ei jaeta palkintoja vaan kyseessä on puhtaasti hauskanpito ja itsensä kehittäminen.

Taso on kaiken kirjavaa ja riippuu päivästä.

Mainittakoon että kesällä 2016 kerhokilpailuissa kävi ajamassa Suomen tämän  hetken nopein kuljettaja. joka merkkasi itselleen rataennätykset mm Botniaringille, Alastaroon ja  Motoparkkiin .